Kempit

Kempit - lemulaista tsemppiä jo 1200-luvulta

Kotiseutuyhdistys Lemun Kempit ry on perustettu 70 vuotta sitten.
Lemulaiset kempit sen sijaan tunnetaan yli 700 vuoden takaa.

Kotiseutuyhdistys Lemun Kempit ry:n perustamiskirja on allekirjoitettu vuonna 1951 ja yhdistys on rekisteröity vuoden 1952 alettua.  

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia paikalliskulttuurin ja kulttuurimaiseman vaalijana. Yhdistys pyrkii lisäämään kotiseudun tuntemusta ja syventämään kuntalaisten kotiseutuhenkeä. 

Vuoden 2009 kuntaliitoksen jälkeen Kemppien toiminta on painottunut yhä enemmän kyläyhdistystyyppiseen Lemun alueen kehittämiseen. Kempit ry pyrkii toimimaan mottonsa mukaisesti modernina, päivitettynä kotiseutuyhdistyksenä. 

Käytännön toimintana Kempit pitävät yllä Kemppien tupaa ja kotiseutukeskus Mäntylää.  Molemmat sijaitsevat valtakunnallisesti arvokkaassa kulttuuriympäristössä Lemun keskiaikaisen kirkon naapurissa.

Yhdistys edistää lähimatkailua ja luontoliikuntaa. Yhdistys on myös jo vuosia tehnyt läheistä yhteistyötä Lemun koulun kanssa. Lasten ja nuorten kanssa tehtävä toiminta saa jatkossa toivottavasti entistä isomman roolin Kemppien tuvalle valmistuvan lasten museon myötä.

Yhdistys on myös julkaissut kotiseututeoksia, esimerkiksi "Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri osa 6, Lemu" ja "Lemu ennen ja nyt. Muuttuvat maisemat valokuvissa", sekä kotiseutuaktiivi Pentti Salosen muistelmia ja aforismeja. 



Yhdistyksen nimen takana
Kempit keltakontitKämbit kelda condit

Vanhan Lemun kunnanvaakunan apilat viittaavat maatalouteen ja risti ja pyörä puolestaan tarinan kirkkohirsikuormaan.
Vanhan Lemun kunnanvaakunan apilat viittaavat maatalouteen ja risti ja pyörä puolestaan tarinan kirkkohirsikuormaan.


Paikallisen kansanperinteen mukaan pitäjän asukkaat halusivat siirtää Lemun kirkon uuteen paikkaan. Kirkon rakennukseen tarvittavat hirret varastettiin tai tuotiin Nousiaisten Santamalasta kemppien toimesta. Kirkko rakennettiin tarinan mukaan paikalle, johon kirkkohirsikuorma sattui kaatumaan. 

Kempit olivat keskiaikaisia asemiehiä, taistelijoita (ruots. kämpare), jotka toimivat kartanoiden turvana. "Keltakontteja" asemiehet olivat keltaisten, tuohesta tehtyjen säärisuojusten perusteella.

Lemun Kempit keltakontit veit kirkon, varastit kirkon,
päältä Nummen Nousiaisten, toit Toijoisten mäelle

Sitaatti on ote runosta, tai ehkä paremminkin pilkkalaulusta, jonka mynämäkeläinen Gregorius Hallenius tallensi vuonna 1738 ilmestyneeseen väitöskirjaansa Wirmoënsis in Finlandia territorii memorabilia:

Lemun kämbit kelda condit
Weit kircon, warastit kircon
Pääldä Nummen Nousiaisten
Toit Toijosten mäelle

Cusa suutans sulattaman
Partans menit paistaman
Iso Totti Toijolasta
Casas cuormat kääns härjät etc.

Lemun nykyinen kivikirkko lienee rakennettu 1400-luvulla. Sitä ennen samalla paikalla oli pieni puinen, jo ilmeisesti 1200-luvulla rakennettu kappelikirkko. Kuljetettiinko juuri sen hirret Toijoisten mäelle Kemppien keltakonttien toimesta?

Kemppien toimintaa
Hankkeita, retkiä, julkaisuja...  


Lemun Kempit on määritellyt kotiseututoimintaa monin tavoin uusiksi. Kemppien työ on myös huomioitu: yhdistys sai vuonna 2008 paikallislehtien Antti-patsaan ja vuonna 2009 Maskun kunta palkitsi Kempit kulttuuritoimijapalkinnolla. Kemppien Leader-hankkeita on myös käytetty hyvinä esimerkkeinä maaseudun kehittämishankkeista. 

Kemppien tupa ja kotiseutukeskus Mäntylä ovat yhdistyksen "lippulaivat". Tähän alle on poimittu joitakin muita esimerkkejä Kemppien toiminnasta ja aikaansaannoksista: 


"Muskreettaa ja nappissii" v. 2012
"Muskreettaa ja nappissii" v. 2012

Kempit osallistuivat Framil ry:n Kylämatka Leader -hankkeeseen, jossa ideana oli tuottaa paikallisesta perinteestä dramatisoitu teatteriesitys. Lemussa teemaksi valikoitui vanhan ajan koulunkäynti, ja tuloksena syntyi Lemun flikkojen Muskreettaa ja nappissii -näytelmä, jota esitettiin menestyksekkäästi Lemun koululla lapsille ja vanhemmille vuonna 2012.



Lemu ennen ja nyt -kirjan kuvaukset meneillään v. 2014.



Kotiseuturetkeilyä tyylillä
Kotiseuturetkeilyä tyylillä

Simolan linjuriautossa oli tunnelmaa! Siinä oli miestä ja naista, sieltä sai nähdä jos jonkinlaista. 

Lähikuntiin suuntautunut retki tällä kauniilla vanhalla linja-autolla tehtiin v. 2015.

 


Mahtava Lemu. Kempit aina mukana myös Lemun joulumyyjäisissä Urheilutalolla.



Suklainen jatulintarha
Suklainen jatulintarha

Jatulintarhakakku, Kemppien oma, harvoin saatavilla oleva suklainen herkku. 

Kakkua on myynnissä yleensä esim. Muinaistuli-tapahtumissa Maskun Härmälän rotkolla. Seuraavalla kerralla tartu tilaisuuteen ja herkuttele!



Ensimmäiseen Avoimet Kylät -päivään vuonna 2014 osallistuttiin kyläkävelyn merkeissä.



Tule mukaan!

Jäseneksi tai muuten vaan

Haluatko tulla jäseneksi tai osallistua muuten toimintaan?

Lemulaisuus on ihmisen parasta aikaa! Tule mukaan Kemppien toimintaan, voit olla mukana juuri sen verran kuin haluat. 

Ota yhteyttä alla olevan linkin kautta. Vielä toistaiseksi jäsenmaksun suuruus on vain 20 euroa, jolla saa ainaisjäsenyyden. Tuon kertamaksun jälkeen ei jäsenmaksua siis peritä. Voit samalla ilmoittautua myös vapaaehtoiseksi: se ei sido sinua mihinkään, mutta tiedotamme sinulle mahdollisista tehtävistä. Voit osallistua kertaluonteisesti tai juuri niin kuin sinulle sopii.